Siirry sisältöön

Varsalive 2024 keräsi keskimäärin 1 000 katsontakertaa päivässä 

Suomen Hippoksen Varsalive avattiin keskiviikkona 15. toukokuuta Kari-Markku Karjalaisen tallilta Orimattilasta. Kahdeksan päivää kestänyt Varsalive keräsi pelkästään YouTubessa noin 5 500 yksittäistä katsojaa sekä noin 8 000 katsontakertaa. Myös kouluissa varsalive sai positiivisen vastaanoton. 

Varsalive oli avoinna päivisin noin klo 8-17.00. Katsontakerrat keskimäärin livetuntien aikana nousivat reilusti yli 100 katsontaan tunnissa. Kuva: Pirje Fager-Pintilä

”Vuonna 2022 toteutetun Varsaliven jälkeen saimme toiveen, että voisiko sen toteuttaa jatkossa koulujen kevätkauden päätteeksi. Näin tehtiin ja onkin ilo kuulla, että useammassa koulussa tai esikoulussa varsaliveä oli seurattu ja suomenhevosesta juteltu useampanakin päivänä” Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo iloisesti.   

Varsalivessä riitti nähtävää päivittäin ja jo viikossa oli huomattavissa kovaa kasvua varsojen itseluottamuksessa niiden leikkiessä ja liikkuessa tarhassa. Varsaliven tarkoituksena oli raottaa suomenhevosvarsojen ja tammojen arkea, ja näin tuoda hevonen livenä kotisohville sekä kouluihin. Toki samalla oltiin tärkeällä asialla suomenhevosen esiintuonnin puolesta.  

”Suurin kiitos Varsaliven mahdollistumisesta kuuluu tietysti Kari-Markku Karjalaiselle sekä tallipäällikkö Anu Lahtiselle muiden tallijoukkojen lisäksi. Oli todella hienoa, että he lähtivät projektiin mukaan tuomaan esille suomenhevosen ja hevoskasvatuksen ilosanomaa”, Mäenpää kiittää. 

Madrid varsoi tammavarsan liven aikana 

Varsalive avattiin kolmen varsallisen tamman voimin, mutta lopulta livetähtinä päästiin näkemään myös suomenhevostamma Madrid ja sen uunituore tammavarsa.  

”Meidän puolesta kaikki meni hyvin. Madridin varsominen liven aikana oli lopulta onnekas sattuma, mutta mukava oli päästä siitäkin kertomaan ja varsan ensiulkoiluja näyttämään”, muun muassa ravikuningas Villihotin kasvattanut tallinpitäjä Kari-Markku Karjalainen kommentoi.