HISTORIA
Varhaisvaiheet
Suomalaisen hevosen historiaa tunnetaan noin tuhannen vuoden ajalta. Hevonen on kulkenut ihmisen mukana ainakin pronssikaudelta asti. Se on sopeutunut ja jalostunut maamme olosuhteisiin ja ihmisten tarpeisiin. Suomalaiseen hevoseen on vaikuttanut pohjoiseurooppalainen metsähevonen, joka on myös monen muun lähialueiden alkuperäisrodun kantahevonen. Vuosisatojen kuluessa suomalaisen hevosen kehittymiseen vaikuttivat monet eurooppalaiset, venäläiset ja baltialaiset rodut. Kruunulla – sekä Ruotsilla että myöhemmin Venäjällä – oli vaatimuksensa hevoselle: niitä tarvittiin sotilasratsuina, armeijan kuljetustehtävissä, matkahevosina ja maatalouden kehittyessä vetovoimana. Siksi hevosilta vaadittiin sekä kestävyyttä että nopeutta. 1800-luvun mittaan, autonomian aikana, heräsi kiinnostus suomalaisen hevosen erityisyyttä kohtaan samalla, kun kansallisromantiikka alkoi saada jalansijaa. Suomenhevonen sanana ja käsitteenä syntyi 1800-luvun loppupuolella.
1907
Suomalaisen hevosen kantakirja eli jalostushevosten rekisteri perustettiin 6.9.1907 Keisarillisen Suomen senaatin päätöksellä. Siitä asti suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna. Tähän yleiseen, koko maan kattavaan kantakirjaan hyväksyttiin vain ”suomalaisen hevosen rotupiirteet” omaavia hevosia. Ensimmäisenä oriina kantakirjaan merkittiin Ukonpoika, joka oli syntynyt vuonna 1901 Härmässä.
1920-luku
Suomenhevosen kantakirja jaettiin kahteen osaan: maan oloihin soveltuvan raskasmuotoisen työhevosen jalostaminen sekä kevytmuotoisen, myös sotilasratsuksi soveltuvan yleishevosen kehittäminen.
Ori Murto alitti vuonna 1929 ensimmäisenä suomenhevosena 1.30-rajan 2000 metrin matkalla km-ajalla 29,4.
1924
Ensimmäiset kuninkuusravit järjestettiin Lahdessa. Suomenhevosten suurin ja tärkein kilpailu on siitä lähtien järjestetty joka vuosi pulavuosia 1934–1937 ja sotavuosia lukuun ottamatta. Kilpailumuoto ja -säännöt ovat aikojen saatossa muuttuneet monesti, mutta edelleen kyseessä on yksi maailman vaativimmista ravikilpailuista, jossa hevoselta vaaditaan kestävyyttä ja nopeutta. Ravikuninkaat ovat yleensä olleet myös suosittuja siitosoriita, ravivarmoja, kestäviä ja pitkäikäisiä yksilöitä. Vuodesta 1948 alkaen tammat ovat kilpailleet omassa sarjassaan, kuningatarkilpailussa, siihen asti ne juoksivat oriiden kanssa samassa sarjassa.
1939–1945
Suomenhevoset olivat talvi- ja jatkosodassa tärkeä osa maanpuolustusta. Talvisotaan otettiin siviilistä ensin 60 000 hevosta ja sodan kestäessä yli 10 000 lisää, jatkosotaan lähti 45 000 hevosta. Talvisodan voi perustellusti sanoa olleen hevosvetoinen, jatkosodassa Suomen armeija oli jo pidemmälle moottoroitu. Hevostappiot talvisodassa olivat 7204 yksilöä, jatkosodassa kaatui tai katosi kaikkiaan 14 753 hevosta. Hevonen toimi tykistön vetohevosena, kuljetti ammuksia, muonaa, haavoittuneita ja kaatuneita sekä palveli ratsulähettitehtävissä. Hevosen avulla joukkojen nopea siirtäminen oli mahdollista ja pystyttiin toimimaan myös valta- ja kyläteiden ulkopuolella, jopa tiettömässä korvessa. Suomenhevosen panos Suomen itsenäisyyttä turvaamassa ja kotirintaman töissä oli korvaamaton.
1950-luku
Suomenhevosia oli määrällisesti eniten, noin 408 000. Hevosta tarvittiin jälleenrakennustyössä, maataloudessa, puunkorjuussa ja erilaisissa rahtitöissä sodanjälkeisessä Suomessa. Sotakorvauksina vietiin Neuvostoliittoon 15 000 hevosta. Asuttamistoiminta oli sodan seurauksena ennennäkemättömän laajaa ja hevosvoiman tarve uudisraivauksessa sekä maa- ja metsätaloudessa valtava. Monien pientilallisten toimeentulo perustui ihmisen ja hevosen työhön. Suuret savotat työllistivät sekä miehiä että hevosia, elettiin pokasahan, kirveen ja metsätyöhevosen valtakautta.
Ori Purje alitti vuonna 1954 ensimmäisenä suomenhevosena 1.25-rajan tuhannella metrillä. Vuonna 1959 ori Ero-Lohko puolestaan alitti ensimmäisenä suomenhevosena 1.25-rajan nykyisillä kilpailumatkoilla kilometriajalla 24,8/1609 metriä.
1960-luku
Maatalous koneellistui voimakkaasti ja suomenhevosten määrä pieneni nopeasti, kaikkein jyrkimmin työhevosaikakauden päättyessä 1960-luvun lopulla. Hevosen käyttö metsätyössä tuli verotuksen muuttuessa kannattamattomaksi konetyön kokonaan vähennyskelpoisten kustannusten rinnalla. Hevoset hävisivät maa- ja metsätaloudesta, ja samalla hävisi suurin osa niistä suomenhevossuvuista, jotka olivat auttaneet selviytymään sodista. Monen suomalaisen elämästä hevoset katosivat kokonaan maaltapaon myötä. Suomenhevosen kasvatusta piti tästedes yllä raviurheilun, ratsastuksen ja harrastuskäytön kehittyminen.
1971
Suomenhevosten jalostusohjesääntö uusittiin, ja suomenhevoselle muodostettiin neljä jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Ratsastus oli 1960-luvun mittaan alkanut nopeasti yleistyä harrastuksena ja urheiluna Suomessa, ja samalla lisääntyi myös suomenhevosten käyttö ratsuina.
1980-luku
Suomenhevosten määrä kävi alhaisimmillaan, 14 000 yksilössä. Maa- ja metsätalousministeriö määritteli suomenhevosen alkuperäisroduksi vuonna 1984. Suomenhevonen otettiin myös pohjoismaisen geenipankin luetteloon harvinaisista pohjoiseurooppalaisista hevosroduista. Rodun pelastivat hevoskasvattajat, jotka näkivät suomenhevosen mahdollisuudet ja mukautumiskyvyn uusiin tehtäviin urheilu- ja harrastehevosena. Erityisesti vahva rooli raviurheilussa nosti suomenhevosen pahimmasta lamastaan.
1995
Suomi liittyi Euroopan Unioniin, ja EU määritteli suomenhevosen alkuperäisroduksi. EU:n alkuperäisrotutuki suomenhevoselle rohkaisi kasvattajia astuttamaan tammojaan. Kasvatusmäärät kuitenkin kääntyivät taas laskuun, kun tuet vähenivät.
2002
Suomenratsujen Kuninkaalliset -tapahtuma järjestettiin Ypäjällä ensimmäistä kertaa. Tapahtumasta on muodostunut yksi suosituimmista suomalaisista ratsastustapahtumista, jossa kilpailuihin osallistuneiden suomenhevosten määrä on kasvanut tasaisesti. Tapahtuma on osaltaan merkittävästi lisännyt kiinnostusta suomenratsujen kasvattamiseen.
Ori Viesker alitti ensimmäisenä suomenhevosravurina 1.20-rajan kilometriajalla 19,9. Näin siitä tuli suomenhevosten ensimmäinen superjuoksija.
2007
Suomenhevosen kantakirjan 100-vuotisjuhlavuosi. Suomenhevonen sai Suomen kansallishevonen -kunnianimen. Kotimaista hevostamme juhlittiin ympäri maata erilaisissa tilaisuuksissa, tapahtumissa ja kampanjoissa, joiden järjestämiseen osallistuivat tuhannet ihmiset ja hevoset. Kantakirjan perustamisen vuosipäivää 6. syyskuuta alettiin viettää hevosalalla suomenhevosen päivänä ja päivän juhlistamista liputuksella suositeltiin.
2020
Suomenhevosvarsoja syntyi 1127. Syntyneiden varsojen määrä nousi yli tuhannen varsan ensimmäisen kerran sitten vuoden 2014. Tuhatta syntynyttä varsaa pidetään kriittisenä rajana rodun elinvoimaisuuden kannalta.
KUVAAJAT:
1907: Samuli Paulaharju, Museoviraston kuva-arkisto
1939-1945: SA-kuva
1950-luku: Hevosurheilumuseo
60-luku: Erkki Voutilainen, Museoviraston kuva-arkisto
1971: Märta Söderholm, Museoviraston kuva-arkisto
1980-luku: Sakari Kiuru
2002: Anna Karhila