Mielenkiintoista ja hauskaa suomenhevoshistoriaa
Hirnahduksia historiasta
Kaarinan ja Piikkiön seudun hevosia 1800–1900-lukujen vaihteesta
Toimittajat: Taru Peltosaari ja Halla Vuokniemi
Kustantaja: Hevostietokanta ry 2023
Taitto: Terhi Piispa-Helisten
90 sivua
Hirnahduksia historiasta -kirja esittelee Kaarinan ja Piikkiön seudun hevoskasvatuksesta noin sadan vuoden takaa – niin sanoin kuin kuvin. Kirjan ydin koostuu yhteensä 36 tamman ja oriin lyhyestä esittelystä ja tarinasta. Lisäksi kirjassa on luvut kahdesta henkilöstä ja yhdestä suvusta, jotka vaikuttivat vahvasti alueen hevostalouteen.
Vaikka kyseessä on kuvaus pienen talousalueen hevosista ja hevosvaikuttajista, se voisi yhtä lailla kuvata suomenhevosen rodunjalostuksen alkuvaiheita koko maassa.
Suomenhevonen oli ensisijaisesti tärkeä maa- ja metsätaloudessa, teollisuudessa ja kuljetusjuhtana. Isäntien mielenkiinto rodun käyttämiseksi myös ravikilpailuhevosena nosti päätään jo 1800-luvulla. Ravikilpailujen lisäksi järjestettiin myös käyntikilpailuja, sillä ripeä käynti oli työhevoselle etu.
Turun Hippos piti huolta alueen hevoskannan kehityksestä hankkimalla hyviä oriita ja tekemällä niille siitossuosituksia.
”Vaati omistajalta erityistä harrastuneisuutta ja paneutumista asiaan, että hän oli kiinnostunut kantakirjaamaan hevosiaan ja jalostamaan niitä suunnitelmallisesti”, kirjoittajat muistuttavat.
Toimittajat ovat poimineet kirjaansa mielenkiintoisia ja huvittaviakin kertomuksia. Esimerkiksi – kaikki ei käynyt kuin nykyaikaisessa siittolassa, kuten Murron-Jennylle (rekisterinumero yh 3107), joka oli kaarinalaisen Jan-Erik Sundströmin menestyksellinen ravihevonen:
”Murron-Jennyn ensimmäinen varsa pantiin alulle välirauhan aikaan ravimatkalla. Kirrin-Kurri matkasi sen kanssa samassa junavaunussa. Murron-Jenny oli kovassa kiimassa. Kun hevoset purettiin ratapihalle, Sundström laski tammansa irti ja sanoi Kirrin-Kurrin omistajalle Rosenqvistille, että löysää vaan sinäkin Kurri. Tämä tapahtui aivan asemarakennuksen portaitten edessä. Asemapäällikkö tuli ulos vauhdilla, kun näki mitä tapahtuu, ja huusi ottamaan oriin pois tamman selästä. ’Eihän sille nyt voi mitään, ei sitä voi häiritä’, sanoi omistaja. ’Kuinka te voitte tässä paikassa tällaista tehdä’, arvosteli asemapäällikkö. ’Emmehän me muutoin, mutta ori riistäytyi irti’, tuumasi Rosenqvist.”
Suomalaiset ravihevoset ottivat mittaa ulkomaisista lajitovereistaan Ruotsin puolella kuin Elitkampenissa kuunaan.
Helsinkiläisen apteekkari Durchmanin omistama Masse (1416) kävi kilpailemassa Tukholmassa asti. Vaikka se kilpaili englantilaisia täysiverisiä ja amerikkalaisia lämminverisiä vastaan, oriilla oli tuomisinaan neljä ensipalkintoa ja Tukholman naisten kunniapalkinto.
Tämä kirvoitti nimimerkki Veräjän-Mikon sanasäilän heläjämään Keskisuomalaisessa: ”Tukholman naisten kunniapalkinto! Se on jotakin sellaista, joka suorastaan nousee päähän. Sillä Tukholman nainen hieno ja fiini. Ei pole koskaan kengänkantojaan linttaan.”
Oman lukunsa kirjassa saa itseoikeutetusti Kirppu (193 Turun Hippos). Ori on yksi neljästä suomenhevosrodussa nykypäivänä vaikuttavasta kantaisästä. Turkulainen eläinlääkäri Ludvig Fabritius osti oriin 9-vuotiaana 2 000 markalla.
Omistaja kuvaili hevostaan varsin ylevästi: ”Entäs silmät sitten? Ne olivat ihmeellisen syvämietteiset; säteilivät uljuutta, elovoimaa ja lannistamatonta intoa, toisinaan taasen lempeästi katsoivat isäntäänsä, uskolliseen ystäväänsä.”
Kirppu eli 27-vuotiaaksi ja se jätti lähes 200 jälkeläistä.
Itse Ludvig Fabritiusta kutsutaan suomenhevosen isäksi hänen rodun hyväksi tekemänsä työn ansiosta. Hänen ansionsa olivat moninaiset: Turun Hippos-yhdistyksen perustaja, mukana hevosjalostusliittojärjestelmän luomisessa, kirjoitti hevosaiheisia oppaita, opetti hevoshoitoa ja kuvasi hevosia. Kirjan kuvista iso osa on Fabritiuksen ottamia.
Kirjan luettuani heräsi vain yksi kysymys: Ketkä osaisivat tehdä vastaavanlaiset, yhtä mielenkiintoiset kuvaukset myös muiden merkittävien, suomenhevosen kehitykseen vaikuttaneiden alueiden hirnahduksista?
Jukka Timonen
