Meri Sipilän hevosrunot on kirjoitettu kantaaottavalla kynällä
Hevosen silmin
Kirjoittaja: Meri Sipilä
76 sivua
Kustantaja: Mediapinta Oy 2023
ISBN 979-952-81-1407-9
Jyväskyläläiseltä Meri Sipilältä (s. 1985) on ilmestynyt esikoisteos Hevosen silmin.
Teos sisältää 17 kertomusta, jotka Sipilä on kirjoittanut runoiksi riimipareineen. Näistä kertomuksista viisi on kuvattu suomenhevosen silmin.
Sipilä on kirjoittanut useat tekstinsä omien hevoskokemustensa ja vaikutteidensa pohjalta. Hevoset ovat olleet hänelle intohimo niin harrastuksen kuin tekemänsä taiteen kautta. Osa runoista nojautuu historiaa, osa on taas fiktiivistä kerrontaa. Kirjoittaja kuvailee teostaan pieneksi kirjaksi, joka sisältää suuria tunteita ja ajatuksia.
”Se herättää tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan erilaisia asioita ja olosuhteita myös hevosen mielenmaailman näkökulmasta katsottuna jättäen samanaikaisesti lukijalle oman tulkinnan ja pohdinnan vapautta”, Meri Sipilä johdattelee lukijaansa teksteihin.
Omakohtaisella elämänkokemuksella
Meri Sipilä kirjoittaa kriittisesti, terävällä kynällä. Esimerkiksi Hevoset 50-luvun Helsingissä -tekstissä huutia saavat teollistuminen ja maatalouden alasajo:
”Miksi ihmisellä kiire tuhota pellot ja kotikonnut?
Kova on nyt hevosen kohtalo jos hieman onnut.
Silloin sinut laitetaan lihoiksi,
voi kyllä tyhmien ihmisten toiminta pistää orin mielen vihoiksi!”
—————————————
”Vuosikymmenten päästä meni lopulta Suomi piloille,
– vain tuuli jäi ulvomaan EU:hun liittymisen jälkeen maatiloille!”
Meri Sipilällä on tähän runoon omakohtaista kontaktipintaa, sillä hän asuu aviomiehensä omistamalla maatilalla ja puolison pääelinkeino on maatalous.
Ohjeita ja ratkaisuja runomitassa
Nimen mukaisesti Hiekansyöjä-runossa lukija voi samaistua jo ihan arkiseen suomenhevosen ongelmaan. Hauskaa tekstissä on se, ruunaparan kertomus kertoo syyt ja seuraukset, mutta myös hoito- ja ehkäisykeinot ähkyn välttämiseksi: tarhaan purupohja, liikuntaa, …
Jospa runomittaan kirjoitetut ohjeet menisivätkin paremmin käytäntöön kuin virkakieliset ohjeistukset.
Kertomus jäärästä isännästä ja yksinäisestä tammasta voi olla ja onkin täyttä totta vielä tänäkin päivänä. Hevonen halutaan pitää kotitallissa ja se kyllä ruokitaan, mutta virikkeiden ja lajitoverien puute ovat huutavia vääryyksiä laumaeläimelle, vaikkakin hevonen tuo lohtua yksinäiselle ihmiselle.
”Mikä tarkoitus on elämällä tällä jos ei käytetä tai näytetä,
pitää olla vaan aloillaan?” tamma tuumi ja olisi halunnut äänestää jaloillaan.
Tähänkin runoon on upotettu mielekäs ratkaisu: Meidän tulisi harkita Ruotsissa noudatettavaa lakia – hevosia tulee olla samassa paikassa vähintään kaksi – ihan vain hevosen lajiominaisuuden takia.
Suomenhevosta kunnioittavia runoja
Kun on suomenhevosesta kysymys, pitäähän teoksessa olla Perso ruualle -runo. Se kertoo ahneesta ruunasta, joka saa peltiruukusta päähänsä kurkottaessaan aidan yli kukkaa evääkseen. Säikähdys ja siitä seuraa surkuhupaisa pakolaukka läpi aitojen. Meri Sipilän mukaan tapaus oli tallentunut valvontakamerankin muistiin.
Suomenhevonen sodassa -runo sisältää jopa tarkkoja numeerisia faktoja, ja silti teksti soljuu luontevasti. Mutta faktat eivät ole tekstin ydin vaan pohjustus sille ihmetykselle, miksi emme osaa arvostaa omaa, ainoaa hevosrotuamme.
”Mikä ihme siinä on,
että kaukaa etsitään aina parempaa?
Eikö todellakaan kelpaa suomenhevonen jota ilman tätä maata
ei olisi voinut uudelleen rakentaa?”
———————————-
”Puolusti ihmisiä ja maita omia,
näki nälkä kipua ja koki kovia.
Miksi siis unohtaisimme meidän kansallisrodun,
sen vuoksi halusin tehdä tämän niitä kunnioittavan lorun.”
Omat tulkinnat: Jukka Timonen
